Kansanuskossa jokaisella paikalla oli haltijansa. Metsään yöksi jäävä tervehti sitä ja pyysi saada olla paikalla yötä. Nuotiota ei tehty haltijan polulle, ja ilman lupaa haltija ei antanut rauhaa. Idässä ja pohjoisessa tervehtiminen ja luvan kysyminen olivat erämiesten, poromiesten ja tukkilaisten arkea.

Kainuussa uskottiin, että jo kolmen yön nuotiolle asettui oma haltija. Siltä kysyttiin levähtämislupaa metsämajallakin, ja lähtiessä hyvästeltiin: "Hyvä käyköön: kättään lämmittäköön, paha käyköön: kätensä polttakoon!"

Pohjoisessa haltijasta kerrottiin kaksi asiaa: siltä kysytään lupa, ja se herättää. Tarinoissa metsän haltija herätti nuotiolla nukkuvan metsästäjän juuri ennen kuin laho puu kaatui nuotion päälle.

Nykyään metsässä saa yöpyä tilapäisesti kysymättä. Nuotion saa tehdä toisen maalle vain maanomistajan luvalla, eikä koskaan maastopalovaroituksen aikana.

Tervehditkö sinä paikkaa, kun jäät metsään yöksi?

Lähteet: Sarmela, Suomen perinneatlas (SKS 1994, 3. painos 2007), kartat 64 ja 66-67; Paulaharju, Kainuun mailta (1922); pelastuslain 379/2011 6. pykälä (Finlex); ympäristöministeriö, jokaisenoikeudet.