Karhunpeijaiset olivat karhun hautajaiset, ja karhu oli niissä kunniavieras. Lopuksi sen kallo kannettiin saattueessa vanhaan mäntyyn, usein pienelle saarelle, ja naulattiin puun pohjoispuolelle: pohjoinen liitettiin kuolemaan ja tuonpuoleiseen. Joskus kallon sisään pantiin raha. Kallon viejää uhattiin laulussa: Joka tuon ohton ottanoo, kullan pois kulettannoo, väännä päätä väärällee, kättä koukkuun kokkoo, nokka syrjään syssee! Ohto ja kulta ovat karhun lempinimiä.

Vanhoissa runoissa karhu syntyi taivaalla, Otavan olkapäillä, ja se laskettiin kehdossa kultaisten ketjujen varassa männyn latvaan. Peijaisissa se pantiin takaisin puuhun, katsomaan tietä kotiin. Hirvensalmen Kieluvaisen Karhunpäänsaarelta on löytynyt karhun leukoja ja hampaita, ja arkeologit löysivät sieltä vuonna 2021 kaksi toisiinsa tarttunutta rahaa 1700- ja 1800-lukujen vaihteesta.

Otava on yhä paikallaan. Kirkkaana yönä sen löytää pohjoisen taivaalta. Katso sinne pyhäinpäivän yönä.

Heinolan Karhumänty on muinaisjäännös, ja se on suojeltu myös luonnonsuojelulailla. Kallopuiden paikoilta ei viedä eikä kaiveta mitään.

Onko teidän kulmilla Karhunpää-niminen saari tai niemi?

Lähteet: Moilanen, Muhonen, Piha, Rantanen ja Tiilikkala: Historiallinen karhunpeijaisrituaali ja karhunkallomännyt arkeologisina kohteina, SKAS 1/2022; Sarmela: Suomen perinneatlas (1994), s. 78-80; Suomen Kansan Vanhat Runot VI2 7407 ja VII5 3390, 3396 ja 3403 (skvr.fi); Museovirasto, kulttuuriympäristön palveluikkuna: Heinolan Karhumänty; Yle: Otava.