Halti nousee Käsivarressa Norjan rajalla, ja sen rinteellä on Suomen korkein kohta, Háldičohkka. Vanhoissa kirjoissa se on Haldde eli Haldii, Haltiatunturi, ja sen puuton tunturiseutu oli vanhastaan saamelaisten pyhää maata. Kesäisin Käsivarren saamelaiset kokoontuivat poroineen Haltin lähimaille, ja suuresta tunturistaan he joikasivat. Sanat kirjoitettiin muistiin vuonna 1932: "Keväällä porot hajoovat, mutta kyllä sitten Haldii ne kokoo, kun sääski alkaa liikkua."

Niin käy yhä joka kesä. Keskikesällä räkkä kokoaa porot tokiksi tuntureille ja soille, ja poronhoitajat käyttävät sitä hyväkseen: tokat viedään aitoihin ja vasat merkitään.

Joiku on saamelaista perinnettä: elokuvassa sitä ei lauleta, kertoja lukee vain muistiin kirjoitetut sanat. Suurtunturit ovat saamelaisten poronhoitajien arkinen työympäristö. Kun liikut poronhoitoalueella, älä häiritse poroja: katsele tokkia kaukaa.

Kuka porot sinun mielestäsi kokoaa: tunturi, haltija vai sääski?

Lähteet: Samuli Paulaharju, Seitoja ja seidan palvontaa (1932), s. 8 ja 38, ja Lapin muisteluksia (1922), s. 166; Paliskuntain yhdistys, Poroesite (2020), s. 10; Metsähallitus, Käsivarsi, Malla ja Saana (esite 2024).