Enon Sarvingissa talonpoika Lauri Nuutinen halusi laskea alimman Sarvinkijärven, jotta sen pohjasta saataisiin niittyä. Kylä ei suostunut, sillä kalavesiä oli sääli. Nuutinen ryhtyi työhön poikineen ja kaivoi ojaa hiekkaharjun läpi kohti alempaa Jakojärveä.

Lauantaina 17. syyskuuta 1743 (nykyisen ajanlaskun mukaan 28.9.) viimeinen kannas puhkaistiin. Yön aikana vesi repi harjuun leveän uoman, vei mukanaan honkia ja maata, ja koko järvi valui pois. Pauhu oli niin kova, että kylässä luultiin tuomiopäivän tulleen. Aamulla järveä ei enää ollut.

Jo seuraavana kesänä vanha pohja kasvoi heinää. Porthanin tietojen mukaan sieltä niitettiin vielä 1790-luvulla 700 kuormaa heinää vuodessa. Kerrotaan, että Nuutinen jakoi niittyjä kyläläisille ja antoi häissä sulhasille niittypalstoja huomenlahjaksi.

Sarvingin lasku on tiettävästi Suomen ensimmäinen järvenlasku. Järvestä jäivät pieni Pohjanjoki ja muutama lampi, ja niiden varrella ovat nyt Sarvingin pellot. Lauri Nuutisen muistokivi on Sarvingin nuorisoseurantalon pihalla.

Tarina löytyi katsojan vinkistä. Kiitos siitä.

Mikä kylä seuraavaksi?

Lähteet: Maamiehen Ystävä 11.10.1845, Suometar 16.6.1854, Karjalatar 28.4.1882 ja 19.1.1899, Valvoja 1903, Pohjois-Karjala 3.5.1904, Karjalan Sanomat 10.12.1908, Historiallinen Aikakauskirja 1912, Uusi Suometar 12.5.1914 (digi.kansalliskirjasto.fi); Joensuun kaupunki: Kuuluisia järvenlaskuja; Wikipedia: Sarvinki, Lauri Nuutinen.