miuradio
Pieni suuri kyläSuuria juttuja pienistä kylistä›

Pieni suuri kylä

Miksi Nivalan kirkonkylä ei palanut?

Tarina

Lauantaina 11.6.1938 kahden aikaan iltapäivällä Nivalan ison pappilan pärekatto syttyi. Savupiippu oli nuohottu viimeksi pääsiäisen tienoissa. Puuskainen myrskytuuli kantoi kipinät kohti kirkonkylää, jonka sadat katot olivat päreestä. Pappilan yläkerrassa nukkui kaksivuotias, ja hänen siskonsa ehti hakea hänet ulos viime tingassa.

Paloauto ei päässyt heti apuun, ja pian kylässä raivosi kolme isoa tulipaloa yli kilometrin matkalla. Presidentti Kallion Heikkilän talosta vesisangot oli jo lähetetty palopaikalle. Siellä käynnistettiin tuulimoottori, vettä kannettiin joesta kolmella ketjulla ja katoille naulattiin märkiä lattiamattoja. Presidentin tyttären Kerttu Saalastin vastuulla puhelinkeskus kutsui apuun palokunnat naapuripitäjistä.

Pitäjän kylistä tultiin kyläruiskujen kanssa. Palovartija-lehden mukaan jokainen katto oli vartioitu ja märkä, ja kirkonkylässä oli väkeä kuin parhaana kihupyhänä. Kun kipinät osuivat märkiin kattoihin, höyry vain tupsahteli. Kolmen tienoissa palo saatiin hallintaan. Kahdeksan rakennusta paloi, mutta kirkonkylä säästyi.

Seuraavana päivänä presidentti Kallio oli Helsingissä olympiastadionin vihkiäisissä.

Lähteet: Kalajokilaakso 14.6.1938; Aamulehti 12.6.1938; Palovartija 7/1938; Suupohjan Sanomat 14.6.1938; digi.kansalliskirjasto.fi.

NivalaKaikki kylän tarinat›

Lähiseudulla

Siitä piti tulla kaivoPyhäjärvi, 57 km›Viimeinen virsiKalajoki, 61 km›Pihtiputaan mummoPihtipudas, 69 km›

Seuraa

Instagram@pienisuurikyla›Facebook@pienisuurikyla›YouTube@pienisuurikyla›Spotify@Pieni suuri kylä›
Linkki kopioitu