Sunnuntaina 16.2.1930 Kalajoen punatiilisessä kirkossa oli noin 300 ihmistä. Viimeinen virsi oli juuri veisattu, ja yksi pari odotti vihkimistä. Kirkosta ulos lähtenyt isäntä huomasi savua lämpimän savutorven kohdalla ja palasi kertomaan, että tuli on irti. Pastori Kivioja kehotti kaikkia poistumaan rauhallisesti ja pelastamaan irtaimistoa.

Puolentoista tunnin ajan seurakunta kantoi kirkkoaan lumeen. Pelastettiin kolme alttaritaulua, kynttiläkruunut, lasimaalaukset, saarnatuoli, osa penkeistä ja koko arkisto. Penkit väännettiin irti rautakangilla, ja urkujen palasia heitettiin lehterin ikkunasta. Paikkakunnan ruiskut eivät yltäneet 45 metrin korkeuteen, jossa tornin puuosa paloi. Ensin sortui tornin puinen osa, myöhemmin välikatto ja katto. Vihkiminen jäi sinä päivänä pitämättä, ja lapset itkivät aikuisten kanssa. Monet vanhukset viipyivät palopaikalla vuorokausia.

Tiiliseinät jäivät pystyyn. Jo seuraavalla viikolla miehet ja hevoset ajoivat kirkkomaalle hiekkaa talkoilla, ja kirkko vihittiin uudelleen sunnuntaina 15.2.1931, päivää vaille vuosi palon jälkeen. Kirkon korjauspiirustukset teki kalajokinen arkkitehti W. G. Palmqvist, ja tornin huippu tehtiin entistä matalammaksi. Vanha puinen kellotapuli säilyi palossa, ja samojen seinien sisällä veisataan yhä.

Lähteet: Kalajokilaakso 21.2.1930, 28.2.1930 ja 14.2.1931; Kaiku 18.2.1930; Suomenmaa 20.2.1930; Kokkola 18.2.1930; Kaleva 18.2.1930 (digi.kansalliskirjasto.fi); Visit Kalajoki; Wikipedia: Kalajoen kirkko.