1700-luvun lopulla Perho oli laajan Kokkolan pitäjän syrjäisin kylä. Kokkolan kirkolle oli toista sataa kilometriä, ja kylässä asui noin 300 ihmistä. Kirkkoa kaivattiin niin kovasti, että kyläläiset katsoivat kirkonpaikan Jängänharjulta omin päin ja ryhtyivät rakentamaan kaustislaisen kirkonrakentajan Matti Kuorikosken suunnitelmien mukaan. Perhon kirkkoherra K. T. Sarvela kirjoitti vuonna 1933: "Hallitukselta ei huomattu lupaa pyytää eikä sitä odottaa."
Kokkolan rovasti Antti Chydenius haki hallitukselta lupaa aloitetun kirkon jatkamiseen ja valmiiksi saattamiseen. Kuningas Kustaa III allekirjoitti lupakirjan 14.11.1780. Pieni ristikirkko valmistui, ja vuonna 1782 perholaiset ostivat Tukholmassa valetun kirkonkellon. Sen kylkeen on kirjoitettu: "Älä pelkää sinä piskuinen lauma."
Vanha kirkko purettiin 1902, ja sen hirsiä käytettiin nykyiseen kirkkoon, joka valmistui samalle paikalle 1903. Kellotapulin vanhempi kello on yhä se 1780-luvun kello.
Lähteet: Kokkola-lehti 12.8.1933 (K. T. Sarvela, Perhon seurakunnan vaiheista) ja Herättäjä 28.7.1933 (digi.kansalliskirjasto.fi); Risto Känsälä: Perhon kellotapulin vaiheita, Perhon kotiseutuyhdistys 2015; Perhon seurakunta; Wikipedia: Perho, Perhon kirkko ja Matti Kuorikoski.
